tiistai 26. maaliskuuta 2019

617. Valtaistuinpeli

Nyt kun olen päässyt vauhtiin fantasiakirjallisuudessa tuli tartuttua seuraavaan opukseen. Valtaistuinpeli on ensimmäinen osa George R.R. Martinin luomaa "tulen ja jään laulu" kirjasarjaa. Suurelle yleisölle varmaan tunnetumpi Game of Thrones tv-sarjana.

Kirjan juoni on mielenkiintoinen ja moni asia on myös sellainen, että niihin saa vastauksia myöhemmin. Ei vielä tässä osassa, mutta varmasti seuraavissa teoksissa. Luonnollisesti kirjassa on paljon paikkoja ja henkilöitä, mikä itselle oli uutta näin vähemmän fantasiakirjallisuutta lukeneena. Hyvin kyllä pysyi kärryillä. 


tiistai 19. maaliskuuta 2019

616. Luovu ajoittamisesta, tuplaa tuottosi

Välillä tulee lueskeltua sijoituskirjallisuutta. Tällä kertaa luin Mika Hyttisen uusimman teoksen. Kirja ei mikään paksu ole, mutta ajatuksia herättävä kylläkin. Oikeastaan yksi parhaimmista sijoituskirjoista aikoihin. Kirja keskittyy hyvin pitkälti yhteen sijoittamisessa olennaiseen teemaan milloin on oikea aika sijoittaa. Ainakin omalla kohdalla kirja avasi uusia ajatusmaailmoja.



Joku voi ihmetellä mitä numerosarja "616" otsikossa tarkoittaa. Ajattelin laittaa monesko lukemani teos oli. Tavoitteenahan olisi saavuttaa se 1000 kirjan raja.

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Eichmann Jerusalemissa

Luin joku aika sitten artikkelia missä mainittiin Hannah Arendtin nimi ja sivuttiin hieman "pahuuden arkipäiväisyyttä". Mietin silloin, että tämän kirjan voisi lukea. Sattumalta seuraavan kerran kirjastossa sattui palautushyllyssä vastaan tämä teos.

Vaikka Eichmann on ollut keskiössä ja tunnettu nimi holokaustissa täytyy sanoa, että hänen toimintansa on melko vieraaksi jäännyt. Toki tiesin hänen osuuden kuljetusten organisoijana, mutta silti jotenkin huomio on enempi aina keskittynyt hänen kidnappaamiseen ja oikeudenkäyntiin Israelissa. Kirjassa käydään paljon läpi ihan byrokratian tasolla miten Eichmann työtäänsä hoiti ja millaisia jälkikäteen oudolta tuntuvia natsihallinnon sisäiseen valtapeliin liittyviä asioita hän kohtasi. Tietysti kirjassa myös pohditaan hieman Eichmannin persoonallisuutta.

Itse opin paljon kirjasta juutalaisten kohtalosta ja varsinkin miten erilainen se oli eri Euroopan maissa, vaikka valtiot olivatkin alisteisia enempi tai vähempi natsien hallinnolle. Suomeakin hieman kirjassa sivuttiin.


sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Pohjan hovi

Olen kerran aikaisemmin lukenut yhden Jari Tervon kirjan, mutta en oikein pitänyt siitä. Tervon kolumneista ja roolista uudisvuodossa pidin kovasti, joten oli silloin pieni hämmennys miten kirja oli pettymys. Päätin kokeilla uudestaan Tervoa ja aloitin esikoisteoksesta pohjan hovi.

Kieltämättä kirjan teksti on värikästä ja hyvin poukkoilevaa. Kirja koostuu pääasiassa erilaisista monologimaisista jutuista ja tarinoista. Sinällään oli ihan hyvää luettavaa junamatkalle, mutta en oikein vieläkään vakuuttunut.