tiistai 27. maaliskuuta 2018
Marx - Peter Singer
Peter Singerin teosta Marx mainostetaan näppäränä pienenä pakettina Marxin ajatteluun. Sitä se olikin. Välipalakirjallisuutta sopivaan rakoon.
lauantai 24. maaliskuuta 2018
Mindset menestymisen psykologia - Carol S. Dweck
Sattumalta kirjaston palautushyllystä tarttui silmiini kyseinen teos (johtuu kaiketi isosta mindset fontista). Hetken silmäiltyäni kirjaa tarttui se myös matkaani. Täytyy sanoa, että oli yksi mielenkiintoisimmista kirjoista aikoihin. Kirja keskittyy kasvun asenteeseen ja sen vastakohtaan muuttumattomuuden asenteeseen. Tunnistin monia kirjassa mainituista piirteistä itsessäni (enempi siinä huonossa mielessä) ja varmasti tulee jonkin verran kirjan oppeja mietittyä ja hyödynnettyä käytännössä.
maanantai 19. maaliskuuta 2018
Shoe Dog - Phil Knight - Niken perustajan muistelmat
Tunnetun urheilumerkin Niken perustajan Phil Knightin muistelmat olivat viihdyttävää luettavaa. Elämänkerraksi kerronta oli hieman poikkeavaa. Yleensä olen tottunut elämänkertojan koostuvan erilaisista kappaleista, jotka käsittelevät uran/yrityksen tärkeitä hetkiä. Shoe dog kirjan kerronta oli melkein romaanimaista yksityiskohtaista tarinaa, keskittyen yrityksen alkuvaiheista aina kovemman kasvun alkuun. Hauskana juttuna myös suomalainen juoksia Lasse Viren mainitaan kirjassa muutaman kerran.
lauantai 3. maaliskuuta 2018
Mannerheim ja saksalainen suudelma
Juha Vakkurin teos Mannerheim ja saksalainen suudelma on läpileikkaus itsenäisen Suomen ensiaskeleihin Mannerheimin näkökulmasta. Teoksen kerronta ja rakenne tuntui aluksi hieman erikoiselta. Myöhemmin sain tietää kirjan perustuvan näytelmään. Eniten teos antaa ehkä henkilölle joka on muutenkin kiinnostunut historiasta ja aihepiiri on tuttu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)