lauantai 11. huhtikuuta 2020

Teflon bible

Harvoin saa käteensä näin järkälemäisen kirjan kotimaisesta yhtyeestä. Ei turhaan teoksen nimessä ole viittausta raamattuun. Hippo Taatilan kirjoittama Teflon bible on tarina Teflon Brothers yhtyeestä ja sen jäsenistä. Kirjan tarina alkaa melko kaukaa, ajasta paljon ennen Teflon Brothersia. Kirja on myös tavallaan pieni läpileikkaus suomirapin kehityksestä 2000-luvun alun ekan aallon (Fintelligens, Kapasiteettiyksikkö, Pikku G) jälkeisestä ajasta. Olen melko paljon suomirappia kuunnellut, joten kirjan tarinat olivat kiehtovia.

Teflon Brothersin sijaan pääasiassa kirjassa keskitytään kertomaan Mikko "Pyhimys" Kuoppalan ja Heikki Kuulan urista. Bändin kolmas jäsen Voli jää melko pieneen rooliin. Varsinkin Pyhimyksen uraa käydään kirjassa paljon läpi ja sen ymmärtääkin. Onhan hän yhtyeen tunnetuin jäsen ja vaikuttanut todella paljon suomirapissa mm. Ruger Hauerissa, tuottajana ja eri yhteistyö produktioissa.

Vaikka ei Teflon Brothers innostaisi, niin suosittelen kuitenkin teosta niille joita suomirap kiinnostaa.


torstai 2. huhtikuuta 2020

Palloluotsien kivinen tie, Mikko Vehviläinen

Seuraan paljon kotimaista jalkapalloa ja kirjastossa sattui vastaan mielenkiintoinen teos Suomalaisista jalkapallovalmentajista. Teos erityisesti keskittyi niihin kotimaisiin valmentajiin, jotka olivat urallaan ulkomailla valmentaneet.

Osalla valmentajista oli ihan mielenkiintoisia seikkailuja ja monilla on edelleen paljon annettavaa. Pisti silmään, että monilla iäkkäillä valmentajilla oli edelleen kova halu olla mukana. Ehkä he voisivat vielä vaikuttaa esim. valmentajien koulutuksissa. Pääosin teosten tekstit eivät ammatillisessa mielessä kovin syvällisiä olleet ja eivät sinänsä paljoa anna ehkä muille valmentajille ammatillisessa mielessä. Toisaalta teokselle voisi myös tehdä jatkoa, missä olisi laajemmin kotimaisia valmentajia mm. Antti Muurinen, Toni Koskela, Mika Lehkosuo jne. jotka eivät tässä mukana ole.

Jostain kumman syystä kirjan taitto oli tosi häiritsevä. Mielestäni parempi jos marginaaleissa on enemmän tyhjää valkoista. Fontti voisi myös olla pienempi.