lauantai 29. syyskuuta 2018

Särkyvää

Jari Järvelän teos särkyvää oli oivallista luettavaa lyhyelle työmatkalle julkisilla. Teos oli blogimuodossa, joten lyhyehköjä kappaleita oli paljon. Sinänsä hauskana juttuna oli myös "blogitekstin" kommentit. Itse kirja ei kovin suurta vaikutusta tehnyt. Eniten pidin alusta, missä mielestäni oli eniten hauskojakin kohtia.


keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Hitlerin viikingit

Jonathan Triggin teos Hitlerin viikingit kertoo pohjoismaisista vapaaehtoisista waffen-SS:n riveissä toisessa maailmansodassa. Painopiste on lähinnä Norjalaisissa ja Tanskalaisissa vapaaehtoisissa. Kirjaa lukiessa itsellekin avautui muutama asia mitä olen joskus kummastellut. Lähinnä mitä kaikkia erilaisia yksiköitä on ollut ja mikä niiden rooli on ollut. Suosittelen jos aihepiiri kiinnostaa. Toivottavasti samaisen kirjailijan muutkin eri yksiköistä kertovat teokset suomennetaan.


lauantai 22. syyskuuta 2018

Rakentajan jälki - Ilpo Kokkia Kalmarin kylätieltä kauppatorille

Jukka Saastamoisen kirja kertoo SRV:n pääomistajasta Ilpo Kokkilasta. Luonnollisesti Kokkilan ja SRV:n tarina kietoutuvat kirjassa yhteen. Tuntuu kyllä, että kirja oli hieman sekava ja monia asioita käytiin läpi aika pikakelauksella. Moitteita voi antaa myös pienistä välikappaleista, missä kerrottiin joku sivutapahtuma tai henkilö. Ärsyttää itseä lukea niitä, kun katkaisevat varsinaisen tarinan.

tiistai 18. syyskuuta 2018

Sinisen kuoleman kuva

Olin aikasemmin lukenut tämän teoksen jatko-osan veri ei vaikene. Yleensä tykkään lukea mielummin kirjat järjestyksessä, mutta nyt tuli tehtyä vahingossa poikkeus. Täytyy sanoa, että pidin tästä enemmän kuin jatko-osasta.


sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Inspiroitunut

Tuli luettua Petteri Kilpisen johtamiseen keskittyvä kompakti teos inspiroitunut. Jotenkin jäi sellainen maku kuitenkin, että kirja oli melkoinen tiivistys. Lukemisen jälkeen jäi nälkä.


keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Ikea tarina

Bertil Torekullin kirja kertoo ikean ja sen perustajan Ingvar Kampradin tarinan. Kirjalla on jo hieman ikää ja Ikean uusimpia käänteitä ei luonnollisestikaan käsitellä. Mielenkiintoisin anti on kirjan alkupuolisko ja Ikean brändiin liittyvät asiat. Täytyy kyllä sanoa, että kirja oli melko sekava ja loppua kohden tylsistyi. Kesti kauan lukea kirja loppuun asti.


sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Veri ei vaikene

Veri ei vaikene on Mikko Porvalin kirjoittama 30-luvun Suomeen sijoittuva dekkari. Porvali on itselleni tuttu nimi aikaisemmin sotakirjoista. Olikin mukava nähdä tuttu nimi kirjaston dekkarihyllyssä. Takakannen perusteella kirja vaikuttikin hyvin kiinnostavalta. Pidän paljon historiasta ja kirjan tarina tuntui senkin kautta mielenkiintoiselta. Itse kirjan dekkariosuus jäi hieman pienemmäksi, mutta vauhtia ja tapahtumia riitti senkin edestä.