maanantai 30. joulukuuta 2019

Tolvajärven jälkeen

Talvisodan alkamisen 80-vuotispäivän kunniaksi etsin käsiini jonkun talvisotaan sijoittuvan teoksen. Teemu Keskisarja on kirjoittanut useita pieniin hetkiin ja asioihin keskittyviä historian teoksia ja talvisodasta myös teoksen "Raaka tie raatteeseen". Tolvajärven jälkeen teos ei petä.

Talvisodan ensimmäinen voitto Tolvajärveltä tuli kovalla veren vuodatuksella. Teos keskittyykin voiton taustalla oleviin voimakastahtoisiin persooniin Pajari ja Talvela. Myös Tampereen seudun miehistä koostuvan JR 16 rykmentin sotilaiden taustoja käydään paljon läpi. Eniten pidin kirjassa Pajarin ja Talvelan persoonien läpikäyntiä ja niiden vaikutusta myös sodankäynnissä. Vaikka henkilöt oli ennestään tuttuja, niin tuli hyvin paljon uutta tietoa. Etenkin Pajarin turhamaisuus ja pitkävihaisuus pikkuasioissa nauratti ja voisi kuvitella hänet nykyaikana hyvin pitkävihaiseksi internetkirjoittelijaksi.


perjantai 27. joulukuuta 2019

Jose Mourinho omassa lajissaan

2000-luvulla myös jalkapallovalmentajat ovat nousseet vahvasti esille pelaajien varjosta. Kieltämättä onhan se erikoista, että voi olla satoja miljoonia maksava pelaajanippu, mutta valmentajaan ei rahallisessa mielessä samalla tavalla satsata. Jose Mourinho tuntee oman arvonsa ja onkin ollut yksi 2000-luvun puhutuimpia valmentajia.

Julien Wolffin kirja Mourinhosta on perus "väliteos" henkilön urasta, joka vielä jatkuu. En tiedä millainen panos Mourinholla on ollut, mutta epäilen että vähäinen. Kiehtovia asioita kirjoissa on Mourinhon psykologiset puolet valmentamisessa, mutta muuten itse teoksessa on hyvin vähän mitään konkreettista valmentamisesta. Esille myös tulee Mourinhon tahto voittaa, mikä määrittää kaiken. Voitto on tärkein. Tyylillä ei ole väliä. Myös pelaajista on yllättävän vähän kirjoituksia. Ehkä haluttu vielä säästellä, kun valmentajan ja monen pelaajan ura jatkuu vielä. Teokseen on myös rakennettu jonkinlainen vastakainasettelun teema toiseen tunnettuun valmentajaan Pep Guardiolaan.


keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Vahva

Olen aikaisemmin lukenut Larssenin teokset "paras" ja "helvetinviikko". Tämä ei kyllä yllä samalle tasolle vaan tuntuu olevan enempi kertausta ja yhteenvetoa aiemmista teoksista. Eikä oikein mitään suurempaa tarinaa ole taustalla, mikä nivoisi kokonaisuuden.


sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Anna Karenina

On pitkään tehnyt mieli lukea joku venäläisen kirjallisuuden mammuttiteos. Oikeastaan mielessä oli Leo Tolstoin sota ja rauha, mutta kirjastossa oli koko ajan 1. osa varattuna. En jaksanut odotella, joten tartuin toiseen Tolstoin mammuttiteoksiin Anna Kareninaan.

Anna Kareninassa venäläiseen tapaan vilahtaa nimiä paljon ja kerrontaa riittää. Tällä kertaa en poikkeuksellisesti lukenut kirjaa putkeen, vaan osissa ja välillä luin muita teoksia. Täytyy sanoa ettei tämä ehkä ollut parhain tapa. Välillä vähän tuntui ajatus lukemisen suhteen katoavan.


sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Kohtalokas silta

Olen muistaakseni aiemmin lukenut Antony Beevorin teoksista Stalingradin, Berliinin ja Normandian taisteluista kertovat kirjat. Tämä kirja onkin luonnollista jatkoa tuolle sarjalle ja tiesin hyvin mitä odottaa. Kertomus taistelusta niin kaukaa, kuin hyvin läheltäkin kuvattuna. Molempien osapuolien kannat ja näkökulmat huomioituna. Tällä kertaa painotus oli enempi Brittien näkökulmasta katsottuna. Kaipaamaan jäin enempi tarkempaa selkoa siitä mikä oli pieleen menneen operaation jälkipyykki. Muutama kartta olisi myös ollut paikallaan kertomaan tarkemmin missä päin Alankomaiden kylissä mennään.