maanantai 19. marraskuuta 2018

Kaikki rahasta

Julia Thurenin uutuusteos kaikki rahasta auttaa ottamaan oman talouden haltuun. Täytyy sanoa, että oma talouteni on hyvin hallussa. En uskonut siten kirjasta mitään erityisempiä vinkkejä löytäväni. Lähinnä kiinnosti, kun kirja oli vasta julkaistu ja sattui kirjastossa vastaan.

Kirjassa käydään läpi yleisesti ihmisten suhde rahaan. Sen jälkeen syvemmällä tasolla oma budjetointi, velat, varallisuus, rahat parisuhteessa, säästäminen jne. Naisnäkökulma näkyy varmaan siinä, että käsitellään myös rahankäyttöä ja suhdetta sen myötä ystäviin. Uskon kirjan vinkeistä olevan monelle apua ja kenties havahtuvankin oman talouden hallintaan. Sijoittaminen ja toisaalta toinen ääripää velkaongelmat ovat ajankohtaisia aiheita.


tiistai 6. marraskuuta 2018

Rahtari

Seppo Jokinen on sellainen dekkarikirjailija, jonka komisario Koskinen sarjaa tykkään lukea. En mitenkään aktiivisesti odota uutta teosta, mutta välillä aina tsekkaan onko ilmestynyt. Joskus niitä on voinut parikin tulla.

Rahtari olikin melko odotettua laatua. Lopun ratkaisu meni kyllä mielestäni nopeasti ja pääpahiksen mielenmaailmaan olisi voitu enemmänkin tutustua. Dekkarin maailma oli ehkä liian laaja, jotta sitä olisi voitu syvällisemmin käydä läpi. Nyt tapahtumat vilahtivat ohi ja käänteet olivat nopeita. Odotetusti myös Koskisen ja poliisilaitoksen siviilielämän parisuhde- ym. murheet olivat tälläkin kertaa mukana pieninä sivujuonteina.