Luvattu maa

Barack Obaman luvattu maa on ensimmäinen osa hänen elämänkerrassaan. Kirjan alkupuolisko käsittelee Obaman nuoruutta, politiikan alkua ja kampanjointia. Kirjassa loppujen lopuksi yllättävän vähän käytetään näihin asioihin. Vain muutamia satoja sivuja. Osittain tämä voi johtua siitäkin, että Barack Obaman nousu aina presidentiksi asti oli verrattain nopea. 

Mielenkiintoisinta antia oli alkupuolella ehdottomasti vaalikamppailusta kertovat tarinat. On hämmästyttävää kuinka isoilla kierroksilla ja satsauksilla Yhdysvalloissa kampanjoidaan. Kirja päättyy Osama Bin Ladenin kuolemaa ennen toisen kauden alkua ja jatkokauden kampanjointia. Hieman teoksessa pohjustetaan Yhdysvaltojen kahtiajakautumista, Donald Trumpia ja republikaanipuolueen jarrutuspolitiikkaa missä ei yhteistyötä haeta.

Vaikka Obama ei ihan yksistään ole teosta kirjoittanut, niin hänen aiempi kirjoitustausta kuitenkin näkyy ja tuntuu hyvin teoksessa. Teos ei ole ihan puisevaa irrallista kerrontaa.

Kaksi tietä kannakselle

Jani Mäkivallin teos kaksi tietä kannakselle on hieman perinteistä poikkeava sotakirja. Veriset taistelut ja Reino Lehväslaihomainen korpien raakuus jäävät tällä kertaa sivuosaan. Pääosassa on kaksi sotilasta joiden taustat ja roolit sodassa ovat hieman poikkeavia. Toinen on radistikersantti ja toinen taas kommunistitaustainen entinen vanki. Lisäksi mukana on vahvasti myös molempien naispuolisot. 

Kirjassa on paljon todellisia historian yhtäläisyyksiä mm. Stella Polaris operaatioa ja rangaistusvankien erillispataljoona 21:stä jota johti Nikke Pärmi. Jokin aika sitten luin teoksen radiotiedustelusta ja koodienmurtamisesta sodan aikana. Tässäkin teoksessa sitä osuvasti sivuutetaan, vaikkakin pidän ehkä hieman tarinaa PQ18 saattueen tietojen kaappauksesta kaukaa haetulta suhteessa teoksen radiokersantin rooliin. Jotkut sotahistoriaan perehtyneet lukijat voivat pohtia oliko Viipurin kellarissa oleva eversti Armas Kemppi.

Veden varaan

Muistan lukeneeni Jussi Marttilan Veden varaan teoksesta arvostelun aiemmin muistaakseni Helsingin sanomista ja silloin jäi takaraivoon mielikuva erittäin kiinnostavasta dekkarista. Nyt vihdoin sain kirjan käsiini ja esikoisteokseksi olikin erittäin hyvä. Jo senkin takia, että tuli päivässä luettua teos.

Kirja kertoo kadonneista henkilöistä joiden ruumiit löytyvät Aurajoesta. Tämä onkin ollut paikallinen urbaanilegenda pitkään. Kirjan tapahtumat alkavat jo useamman vuoden takaa katoamisista 2000-luvun alusta ja jatkuvat pitkälle 2010-luvulle. Yksityisetsivä Janatuinen erikoistuu katoamisiin ja saakin niistä useimmat tutkittaviksi. Kaikissa katoamisissa jää jokin painamaan hänen mieltänsä. Kerronta on mukavaa tapaus kerrallaan ja juoni tihentyy siten loppua kohden. Ainoastaan lopun tapahtumat menivät mielestäni vähän liian nopeasti. Lisäksi moitteita voisi antaa muutamista kliseistä.

1991 Mustien joutsenten vuosi

1991 mustien joutsenten vuosi on entisen pääministerin Esko Ahon muistelmateos vuodesta 1991, joka oli monelta kantilta katsottuna dramaattinen vuosi 90-luvun laman suhteen. Saman vuoden aikana Neuvostoliitto romahti ja Suomen talous romahti. Jonkin verran kirjassa käsitellään edeltäviä vuosia, mitkä johti Neuvostoliiton romahtamiseen. Samoin Suomen talous oli jo menossa huonompaan suuntaan 1990, mutta lähestyvät vaalit jäädyttivät poliittisen tahtotilan. Lopputulos on monen sattuman tsunami.

Pientä näpäystä tulee myös AY-liikkeen suuntaan. SAK olisi ollut valmis palkan alanneuksiin, mutta metalliliitolla ja akt:lla ei ollut halua alentaa palkkoja. Tämä osaltaan johti lopulta devalvaatioon ja monen yrityksen konkurssiin.

Hieman kirjassa tarkastellaan myös nykyistä korona tilannetta ja elvytystä. Aho painottaa, että 90-luvulla olisi otettu velkaa enemmänkin, mutta sitä ei saannut. Toisaalta myös velan korot piti huomioida ettei se taakka käy liian isoksi tuleville sukupolville. Nykyhallitus saakin nauttia edullisesta ja runsaasta velanotosta.

Pultava

Mielellään lukisi useimmitenkin hyviä historiaan meneviä kirjoja, jotka kertoo muusta ajasta kuin ihan viime vuosisadasta. Peter Englundin Pultava olikin varsin mielenkiintoinen kirja tuttavuus. Kirja kertoo Pultavan taistelusta joka käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä Ukrainassa 1700-luvun alkupuolella. Kirjassa tapahtumat käydään läpi lähinnä ruotsalaisten kokemuksien kautta. Mielenkiintoista on myös se, että taisteluun otti osaa paljon suomalaisiakin Ruotsin riveissä.

Kirja on ajoittain hieman surkuhupaisankin oloinen sotaseikkailu, joka päätyy pieneen Ukrainalaiseen paikkakuntaan. Pitkän itä-Euroopan läpi menevän ajojahdin jälkeen ruotsalaiset janoavat kohdata vihdoin venäläiset isossa taistelussa. Taistelukuvauksen lisäksi kirjassa kuvaillaan paljon armeijan arkea mm. upseereina toimivia aatelisia ja tavallisia armeijan sotilaita. Silmiin pistävää kirjassa on monet melko raaahkot kuvailut noilta ajoilta miltä vammat tuntuivat, mikä oli haavoittuneiden kohtalo ja miten sotavankeja kohdellaan. Toisinaan on kuvailuja ylemmän aatelisten upseereiden herrasmiessäännöistä, vaikka niidenkin suhteen sodassa luovia ollaan.

 

Syvään päähän

Entisen sinisten ja perussuomalaisten ministerin Jari Lindströmin teos syvään päähän muistelmani on siitä mielenkiintoinen, että tapahtumat ovat suhteellisen tuoreita. Ei ole poliittisiamuistelmia 20-30 vuoden takaisista tapahtumista. Lindström toimi Sipilän hallituksessa työministerinä ja hetken myös tuplasalkullisena oikeusministerinä. Ministerikausi onkin kirjan mielenkiintoisin osio. Pidin myös paljon siitä, että kerrottiin toiminnasta asioiden taustalta ja millaista arki on eduskunnassa. Lindström myös kertoi avoimesti työuupumuksesta ministeripestissä. Kausi työministerinä avasi lisäksi entiselle luottamusmiehelle paljon työnantajaleirin ja yhteisen edun näkemyksiä. 

Mielestäni Lindström sai kohtuuttomasti lokaa aikoinaan kiky:stä ja myös siirtymisestä sinisiin. Kirjassa käsitellään tätä viime vuosien kohua paljon ja siitä seurannutta perussuomalaisten hajoamista. Ajoittain kirjassa myös paljon katkeran oloista tekstiä ja hieman tuntuu siltä, että Lindström valuu arvostelijoiden tasolle. Selvästi molemmissa leireissä on ollut omat kipupisteensä. Riitoja oli myös paljon paikallistoiminnassa ja niitäkin kirjassa käsitellään.

Mainitsemisen arvoista on muistelman alkuosan kertomukset, kuinka kotikutoista ja omalla tavalla lämminhenkistä perussuomalaisten toiminta alkupuolella oli. 

Kone

Hiljattain tuli yle puheelta kuunneltua ohjelmaan elämänkertojen takana. Yhdessä jaksossa käsiteltiin John Simonin kirjoittamaa teosta "Koneen ruhtinas", joka kertoi Pekka Herlinin elämästä. Jaksossa myös sivuttiin Koneesta tehtyä historiikkia. Tästä hieman innostuneena päätin kyseisen teoksen lukea.

Karl-Erik Michelsenin Kirjassa käydään läpi Koneen historiaa neljän eri sukupolven kautta. Kone yhtiön vahvasti linkittyy sen pääomistajiin Herlinin sukuun. Ensimmäisenä oli Harald Herlin, jota seurasi Heikki Herlin. Lopuksi oli yhtiön vahvasti kansainvälistänyt Pekka Herlin ja nykyinen pääomistaja Antti Herlin. Kirjassa myös käsitellään hieman Herlinien mielenkiintoa maanviljelyksen suhteen.