Pultava

Mielellään lukisi useimmitenkin hyviä historiaan meneviä kirjoja, jotka kertoo muusta ajasta kuin ihan viime vuosisadasta. Peter Englundin Pultava olikin varsin mielenkiintoinen kirja tuttavuus. Kirja kertoo Pultavan taistelusta joka käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä Ukrainassa 1700-luvun alkupuolella. Kirjassa tapahtumat käydään läpi lähinnä ruotsalaisten kokemuksien kautta. Mielenkiintoista on myös se, että taisteluun otti osaa paljon suomalaisiakin Ruotsin riveissä.

Kirja on ajoittain hieman surkuhupaisankin oloinen sotaseikkailu, joka päätyy pieneen Ukrainalaiseen paikkakuntaan. Pitkän itä-Euroopan läpi menevän ajojahdin jälkeen ruotsalaiset janoavat kohdata vihdoin venäläiset isossa taistelussa. Taistelukuvauksen lisäksi kirjassa kuvaillaan paljon armeijan arkea mm. upseereina toimivia aatelisia ja tavallisia armeijan sotilaita. Silmiin pistävää kirjassa on monet melko raaahkot kuvailut noilta ajoilta miltä vammat tuntuivat, mikä oli haavoittuneiden kohtalo ja miten sotavankeja kohdellaan. Toisinaan on kuvailuja ylemmän aatelisten upseereiden herrasmiessäännöistä, vaikka niidenkin suhteen sodassa luovia ollaan.

 

Syvään päähän

Entisen sinisten ja perussuomalaisten ministerin Jari Lindströmin teos syvään päähän muistelmani on siitä mielenkiintoinen, että tapahtumat ovat suhteellisen tuoreita. Ei ole poliittisiamuistelmia 20-30 vuoden takaisista tapahtumista. Lindström toimi Sipilän hallituksessa työministerinä ja hetken myös tuplasalkullisena oikeusministerinä. Ministerikausi onkin kirjan mielenkiintoisin osio. Pidin myös paljon siitä, että kerrottiin toiminnasta asioiden taustalta ja millaista arki on eduskunnassa. Lindström myös kertoi avoimesti työuupumuksesta ministeripestissä. Kausi työministerinä avasi lisäksi entiselle luottamusmiehelle paljon työnantajaleirin ja yhteisen edun näkemyksiä. 

Mielestäni Lindström sai kohtuuttomasti lokaa aikoinaan kiky:stä ja myös siirtymisestä sinisiin. Kirjassa käsitellään tätä viime vuosien kohua paljon ja siitä seurannutta perussuomalaisten hajoamista. Ajoittain kirjassa myös paljon katkeran oloista tekstiä ja hieman tuntuu siltä, että Lindström valuu arvostelijoiden tasolle. Selvästi molemmissa leireissä on ollut omat kipupisteensä. Riitoja oli myös paljon paikallistoiminnassa ja niitäkin kirjassa käsitellään.

Mainitsemisen arvoista on muistelman alkuosan kertomukset, kuinka kotikutoista ja omalla tavalla lämminhenkistä perussuomalaisten toiminta alkupuolella oli. 

Kone

Hiljattain tuli yle puheelta kuunneltua ohjelmaan elämänkertojen takana. Yhdessä jaksossa käsiteltiin John Simonin kirjoittamaa teosta "Koneen ruhtinas", joka kertoi Pekka Herlinin elämästä. Jaksossa myös sivuttiin Koneesta tehtyä historiikkia. Tästä hieman innostuneena päätin kyseisen teoksen lukea.

Karl-Erik Michelsenin Kirjassa käydään läpi Koneen historiaa neljän eri sukupolven kautta. Kone yhtiön vahvasti linkittyy sen pääomistajiin Herlinin sukuun. Ensimmäisenä oli Harald Herlin, jota seurasi Heikki Herlin. Lopuksi oli yhtiön vahvasti kansainvälistänyt Pekka Herlin ja nykyinen pääomistaja Antti Herlin. Kirjassa myös käsitellään hieman Herlinien mielenkiintoa maanviljelyksen suhteen.

Brittifutis

Saku-Pekka Sundelin kirja Brittifutis nimenmukaisesti keskittyy Englantilaiseen jalkapalloon. Mitään tarkkaa agendaa kirjalla ei ole. Se kertoo löyhästi jalkapallon historiasta Englannissa ja sen eri vaikutuksista yhteiskuntaa. Tietysti kirjassa käydään läpi satunnaisesti eri seuroja, jalkapalloilijoita ja tarinoita. Kun on puhe Brittifutiksesta ei kannattajia voi sivuuttaa. Historiasta tuttua Englantiin erityisesti yhdistettyä lieveilmiötä nimeltä jalkapallohuliganismi käsitellään myös. Samoin Englantiin yhdistettävä kovaotteinen jalkapallo yksinkertaisineen pitkä pallo päätyyn taktiikoineen.

Suomen osuus kirjassa käsittelee Suomalaisia pelaajia Englannin kentillä. Lisäksi myös Suomalaisten erityistä suhdetta juuri Englantilaiseen jalkapalloon. Miksi Englanti? Miksi ei Saksa? Historiasta veikkauksista ja lauantain TV-lähetyksistä löytyy ehkä ne uskottavimmat selitykset, miksi monen Suomalaisen suosikki on juuri Englantilainen seura. 

Urho Kekkonen ja hänen vihamiehensä

Kirjastosta tarttui matkaan suhteellisen tuore Seppo Keräsen kirja Urho Kekkonen ja hänen vihamiehensä. Kirjassa käydään läpi Kekkosen elämänkaari ja poliittiset liikkeet. En kyllä tiedä mistä kirjan nimi juontaa. Kirja enempi tuntuu olevan Kekkosen poliittinen elämänkerta ja sivulauseessa mainitaan aina, että henkilöllä jäi tästä hampaankoloon Kekkosta vastaan jne. Ei ainakaan tunnu mitenkään normaalia elämänkertaa enempiä olisi vihamiehiä esitelty. Sinänsä kirja oli ihan mukavaa luettavaa Kekkosen elämästä politiikan kannalta. Ainoastaan se yksityiselämä jäi pois.

 

Mandela - virallinen elämäkerta

Nelson Mandelan lähes myyttinen elämä on pitkään kiehtonut ja päätin vihdoin tutustua siihen elämänkerran kautta. Tarjolla olisi ollut myös hänen oma aiempi teoksensa Pitkä tie vapauteen, mutta laajemman näkökulman ja ehkä kritiikin kannalta valitsin myöhemmin tehdyn Anthony Sampsonin teoksen.

Kirjassa käydään läpi miten Mandelan elämän lähtökohdat, opetukset ja myöhemmät koettelemukset ovat vaikuttaneet häneen ihmisenä ja myös hänen näkökantoihin. Tietysti Mandela ei ole mitään ellei ANC puoluetta ja Etelä-Afrikan Apartheid järjestelmää käytäisiin läpi. Kirjan kautta tuli hyvin tutuksi Etelä-Afrikan historia, mikä olikin monitahoisempi, kuin omissa mielikuvissa ajattelin. Mitä Mandelasta opin, niin hän oli myös hyvin kiinnostunut "vihollisistaan" ja aidosti halusi ymmärtää vastapuolen valkoisia Afrikaaneja mm. tutustumalla heidän kulttuuriin kielen ja kirjallisuuden kautta. Mikään supermies pyhimys Mandela ei kuitenkaan ollut, vaan ihan tavanomainen kuolevainen.

Odotin kirjalta hieman enempi kritiikkiäkin, mutta sitä oli hyvin vähän. Kirjan tekijä on liian läheinen ollut Mandelan kanssa ja kenties myöhemmät teokset katsovat asioita myös kriittisemmin.

Mannerheimin päämaja ja 5 am club

Mikko Karjalaisen teos Mannerheimin päämaja käsittelee sodanajan johtoesikuntaa kolmen sodan ajan. Koska aihe on laaja käydään siinä läpi vain pääpiirteitä ja lähestytään näkökulmaa Mannerheimin näkökulmasta. Teoksessa tuleekin hyvin ilmi, että päämaja oli aina rakennettu Mannerheimin ehdoilla.

Olisin toivonut, että teoksessa olisi enempi kerrottu vähemmän tunnetuista ihmisistä päämajassa ja kenties sen arjesta olisi löytynyt enempi hauskoja tarinoita ja sattumuksia. Teoksessa käydään myös läpi tunnettua aihetta, mitä päämaja tiesi tulevasta kesän 44 puna-armeijan suurhyökkäyksestä ja miten siihen oli valmistauduttu. 

Robin Sharman 5 am club kirjaan olin aiemmin törmännyt monissa blogeissa ja podcasteissä. Luulin sisällön olevan siltä osin tuttu ja vähän mietin kannattaako kirjaa lukea. Oli oikeestaan iso yllätys kirjan tarinallinen tapa kertoa ja kuinka vähän loppujen lopuksi siinä käydään läpi sitä kirjan tunnetuinta antia eli aamun voittajatuntia. Siinä mielessä kirja oli positiivinen yllätys.