sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Lumiukko

En ole kovin paljoa lukenut ulkomaalaisia dekkareita. Pohjoismaissakin on monia tunnettuja nimiä. Vaikka Tykkään mm. Beck ja Wallander tv-sarjoista, niin silti ovat vähän paitsioon jäänneet. Suositusten kautta päädyin tutustumaan Jo Nesbon lumiukko teokseen.

Lumiukon keskiössä on Norjalainen etsivä Harry Hole. Perinteisten dekkarien tapaan Hole sattuu olemaan vähän omaperäinen ja omien polkujen kulkija. Tällä kertaa selvitettävänä on surmaaja, joka jättää murhapaikalle lumiukkoja. Teos oli erittäin mielenkiintoinen ja monia juonenkäänteitä oli, vaikka osa niistä oli vähän ennalta arvattavissa. Mietin jossain vaiheessa onko tästä elokuvaa tehty, kun voisi olla sopiva aiheinen. Olihan siitä ja eilen tuli se telkkarista katsottua. Oli kyllä melkoinen pettymys verrattuna kirjaan. Täytyy jatkossa tutustua muihinkin Harry Hole sarjan teoksiin.




2 kommenttia:

  1. Minä pidin kovasti tästä kirjasta!

    VastaaPoista
  2. Harry Hole-sarja on yksi lempparisarjoistani, olen lukenut kaikki sarjan kirjat.
    Elokuva oli pettymys. Pääosan esittäjä oli suht hyvä, mutta muuten elokuva oli surkea.

    VastaaPoista