sunnuntai 14. lokakuuta 2018

K.L. Oesch - Ylivoimaa Vastassa


Täytyy sanoa, että Suomalaisista toisen maailmansodan ylemmän tason kenraaleista Oesch on itselle jäänyt eniten tuntemattomaksi jostain syystä. Minulle oli yllätys mm. sellainen pieni seikka, että hänen taustansa ovat Sveitsistä. Vesa Määtän kirja avaakin hieman Oeschin ajatuksia ja elämää. Samalla itsellekin avautuu tämä minulle tuntemattomaksi jäänyt persoona.

Melko paljon kirja painottuu aikaa ennen toista maailmansotaa. Varsinkin jääkäriasioista on itsellekin uusia yllättäviä tietoja. Tietyllä tavalla jatkosodan asiat ovat usein käyty läpi, joten ihan hyvä että kirjassa on painotettu enempi muita aikakausia. Iso osuus kirjasta on myös sodan jälkeisistä oikeudenkäynneistä, joissa Oeschia syytettiin välillisesti sotavankien teloittamisesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti